kaipaan niin saatanasti, että sattuu. Mitä? En tiedä. Ehkä sitä että hyväksyisin itseni, ehkä sitä että muut hyväksyisivät. Tai sitä, että edes kerran elämässäni joku rakastuisi minuun villisti ja pimeästi.

Ymmärrän ettei rakastumisella ja rakkaudella ole paljoakaan tekemistä keskenään. Luulen että avioliitossani on melko paljon rakkautta vaikka seksuaalinen kiinnostukseni miestä kohtaa on edelleenkin varsin ailahtelevaista. Molemminpuolisten seksuaalisten harhailujen yittäminen on kuitenkin vahvistanut liittoamme ja sitä tunnetta että olemme toisillemme tärkeitä. Että rakastamme siitä huolimatta ettemme ole aina toimineet lojaalisti toisiamme kohtaan.

Silti kaipaan.